ETUSIVU ESITTELYRANKING JUNIORIT SEURAT LISENSSIT TAPAHTUMAT 
Puheenjohtajan tervehdys
# 11.03.2018

Tervehdys arvon BJJ-kollegat,


Olen Aki Lehto Nokian Kamppailu-Urheilijoista ja viikko sitten valitun SBJJL:n vuoden 2018 hallituksen puheenjohtaja. Ajattelin, että minun on hyvä esittäytyä teille, koska suurimalle osalle teistä en ole ennestään tuttu. Tosin viimeisen muutaman vuoden aikana olen ollut paikalla lähes kaikissa liiton kisoissa sekä junnu cupeissa. Yleensä tatamin ulkopuolella, mutta jokusen kerran olen toki astunut kisatatamillekin sekä ottelijana että tuomarina.


Itse olen aktiiviharrastaja ja kaikki kolme lastani ovat jo vanhoja ”BJJ-kisaveteraaneja”. Kuten jo seuranimestä ilmenee kotisali sijaitsee Nokialla. Vaimon mielestä välillä ”kotisali” on enemmänkin kuin vain sali…. Nooh, mitä sitä kiertelemään, kyllä BJJ ja kamppailu-urheilu (potkunyrkkeilyä olen harrastanut liki 25 vuotta) muodostaa lähes elämäntavan, jota työssäkäynti tuppaa vain häiritsemään.


Tälle toimikaudelle liiton hallitus uudistui merkittävästi, kun hallituksen jäsenistä peräti neljä vaihtui uuteen. Meitä edellisen hallituskauden jäsenistä jäi paikalle kolme. Samoin toiminta sai erilaisen lähtökohdan, kun Aarni palkattiin liitolle vuoden alusta alkaen osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi (hän varmasti myös esittelee itsensä teille).


Tänä vuonna pyritään yhä aktiivisempaan tiedottamiseen liiton sisällä ja liitosta ulospäin sekä kehittämään liiton toimintaa eri osa-alueilla. Erityisesti kohdistamme fokusta junioritoimintaan, tuomari- ja kilpailutoimintaan sekä koulutus- ja harrastetoimintaan. Näille kaikille perustamme omat työryhmät, joissa keskitytään erityisesti oman toiminta-alueen kehittämiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä. Työryhmissä on mukana liiton hallituksen jäseniä sekä muita liiton jäseniä työryhmien vetäjien kutsumina. Pyrimme myös kehittämään liiton materiaalipankkia, jotta kaikki jaeltavat materiaalit ovat helposti haettavissa ja käytettävissä liiton jäsenten tarpeiden mukaan. (Pidetyn vuosikokouksen materiaalit laitetaan saataville niiden valmistuttua.)


Tulemme kutsumaan koolle nyt keväällä/kesällä yhden ylimääräisen liiton yleiskokouksen, jotta saamme vuoden 2017 toiminnan sinetöityä sekä vahvistettua tarvittavat sääntömuutokset. Päätimme tehdä antidopingohjelman vaatimien muutosten lisäksi pieniä muokkauksia nykyaikaistaaksemme esim. säännöissä määritellyt ilmoituskäytännöt.

Ensisijaisesti kuitenkin täytämme ne velvoitteet, jotka edellisellä hallituskaudella sekä maaliskuun yleiskokouksessa on päätetty ja niistä lähtökohdista jatketaan toiminnan kehittämistä. Toivoisinkin, että saisimme aikaan jäsenseurojen kanssa aktiivisen vuoropuhelun ja sitä kautta uusia ideoita ja energiaa suomalaisen BJJ:n kehittämiseksi. Yhdessä eteenpäin!!


Hyvää kevättä kaikille ja morjestellaan, kun tavataan, OSS!

Aki Lehto

SBJJL:n hallituksen puheenjohtaja

Näytä kaikki uutiset
Upota RSS
JÄSENTILI >>
Toimitus- ja maksuehdot Tietosuojakäytäntö info@bjjliitto.fi