MAIN FBJJF INFORANKING JUNIORS ACADEMIES LICENSES EVENTS 
SBJJL:n kilpailukäytäntötiedotus 2.2.2022!
# 02.02.2022
Yhtenä SBJJL toiminnan tarkoituksista on edistää kansallista BJJ-kilpailukulttuuria ja -osaamista tarjoamalla jäsenilleen korkeatasoisia kilpailutapahtumia. Tämän tarkoituksen eteen liitto on valmis muuttamaan totuttua sekä haastamaan nykyistä. Yhtenä tärkeistä liiton tavoitteista on saada kansainvälisille kisa-areenoille kovatasoisia suomalaisia lajiedustajia ja sitä kautta tuottaa menestystä ja kunniaa suomalaiselle BJJ-osaamiselle. Jotta em. tavoitteita voitaisiin tehokkaasti tukea, niin liiton tulee identifioida mahdolliset esteet ja pyrkiä niiden poistamiseen tai vähintäänkin minimoimiseen. Esimerkiksi tällä hetkellä meillä on useita lähes kymmen vuotta harjoitellutta 14-15v nuorta, joita ei nykyisellä järjestelyllä voida hyväksyä kilpailuissamme aikuisten aloittelijatasoa korkeampaan tasoluokkaan haastamaan itseään sekä kanssakilpailijoitaan. Samoin monet muissa lajeissa menestyneet tai jopa pelkästään vain niihin osallistuneet urheilijat ovat estyneet ottamasta osaa kilpailuihimme nykysääntöjen tasoluokista johtuen.
Näin ollen SBJJL:n hallitus on päättänyt, että jatkossa liiton organisoimissa aikuisten arvokisoissa (Nogi SM-kilpailut, BJJ SM-kilpailut, Nogi FO-kilpailut sekä BJJ FO-kilpailut) sallitaan vapaasti valkovöisten aikuisten sekä juniorivöisten nuorten ilmoittautuminen sinivyöluokkiin. Em. vyöarvolla oleva ottelija voi kilpailuun ilmoittautuessaan valita osallistuuko valkovöiden vai sinivöiden vyöluokkaan. Huomioitavaa on, että osallistuttuaan kerran ylempään sinivöiden vyöluokkaan ko. ottelija ei voi enää liiton arvokilpailuissa (ml. joukkuekilpailut) otella alemmassa valkovöiden vyöluokassa. Ottelija osallistuu kilpailuun vyöluokan vaatimassa otteluasussa.
Asiassa on konsultoitu kilpailuvaliokuntaa, josta on saatu puolto ehdotetulle muutokselle.
Huomioitavaa on, että otteleminen ylemmässä sinivyöluokassa ei ole virallinen vyöarvokorotus siniselle vyölle ko. kilpailutapahtuman ulkopuolella eikä oikeuta sinivyön käyttöön muissa tilaisuuksissa. Vyöarvokorotukset tapahtuvat jatkossakin normaalien käytäntöjen mukaisesti vastuuvalmentajien toimesta seurojen omissa organisaatioissa.
Tämä muutos koskee vain liiton organisoimia kilpailuja. Muiden organisaatioiden järjestämissä kilpailuissa toimitaan kyseisen tapahtuman kilpailukutsun ja -määrittelyn mukaisesti eikä tätä muutosta velvoiteta käytettäväksi muissa kilpailuissa kuin em. liiton organisoimissa tapahtumissa.
Uusi käytäntö otetaan käyttöön heti ja on sovellettavissa jo helmikuun Nogi SM-kilpailuissa.
Lisätietoja: bjjliitto@gmail.com
SBJJL:n hallituksen puolesta
Aki Lehto, pj
Show all news
Embed RSS
USER ACCOUNT >>
Terms and conditions Privacy policy info@bjjliitto.fi