ETUSIVU ESITTELYRANKING JUNIORIT SEURAT LISENSSIT TAPAHTUMAT 
Kokouskutsu
# 15.01.2015
Suomen brasilialaisen jujutsun liitto ry järjestää sääntömääräisen
vuosikokouksen Tampereella WFC Tampellan tiloissa (Kihlmanninraitti 1) lauantaina 21.3.2015. Kokous pidetään SBJJL:n ilmaisen kevätleirin yhteydessä toisen tekniikkaharjoituksen jälkeen noin kello 14:30. Toivomme jäsenseuroiltamme aktiivista osallistumista vuosikokoukseen.

Vuosikokouksen esityslista:

* Esitetään ja vahvistetaan SBJJL:n tilinpäätös ja vuosikertomus 2014
* Esitetään ja vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarviot 2015
* Päätetään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
* Valitaan SBJJL:n hallitukselle puheenjohtaja ja muut jäsenet
* Valitaan tilintarkastajat ja varatilintarkastajat
* Muut esille tulevat asiat

Suomen brasilialaisen jujutsun liitto ry:n hallituksen puolesta
Tuukka Saranpää, puheenjohtaja
Terho Virrankoskelle 1. asteen musta vyö
# 19.12.2014
F4Sportin Terho Virrankoski on korotettu 1. asteen mustalle vyölle! Terhon ensimmäinen aste on myös ensimmäinen suomalainen IBJJF-sertifioitu musta vyö. Onneksi olkoon Terho!
Kolme uutta mustaa vyötä Suomeen
# 15.12.2014
Marras-joulukuussa Suomeen on myönnetty kolme uutta mustaa vyötä. Pedro Duarte myönsi 22.11.2014 mustan vyön Tampereen Jujutsukoulun Tero Pyylammelle sekä Lohjan Kamppailukeskuksen Lasse Kalmille, ja Fabio Gurgel myönsi 6.12.2014 mustan vyön BJJ Centerin Miika Leinikalle. Onneksi olkoon!
SBJJL etsii yhteistyökumppaneita vuodelle 2015
# 18.11.2014
Suomen brasilialaisen jujutsun liitto (SBJJL) on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka päämääränä on edistää brasilialaisen jujutsun harjoittelua ja lajia harjoittavien seurojen yhteistyötä Suomessa. Liitossa on reilu 60 jäsenseuraa, joiden jäsenille SBJJL tarjoaa runsaasti monimuotoisia tapahtumia ja palveluita. Vuoden 2015 aikana SBJJL järjestää kahdeksan arvokilpailua sekä kaksi jäsenilleen ilmaista suurleiriä. SBJJL on Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation VALO ry:n kumppanuusjäsen ja edustaa brasilialaista jujutsua VALO ry:n toiminnassa.

Yhteistyökumppanuudesta kiinnostuneet voivat laatia SBJJL:lle vapaamuotoisen yhteistyöehdotuksen, jossa on esitetty SBJJL:n ja kumppanin väliset palvelut, korvaukset ja ehdot vuodelle 2015. Hakemuksen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen info[at]bjjliitto.fi 1.12.2014 mennessä.Päätös yhteistyökumppaneista sekä yhteistyösopimusten solmiminen tehdään joulukuun 2014 aikana.

Lisätietoja:

info[at]bjjliitto.fi
BJJ SM-kilpailut 2014 oteltu
# 17.11.2014
Brasilialaisen jujutsun SM-kilpailut oteltiin Turussa 15.-16.11.2014. Kilpailut sujuivat erinomaisesti, kiitoksia jälleen kaikille kilpailijoille, huoltajille, katsojille sekä toimitsijoille!

Vuoden 2014 SM-mitalistit löytyvät SBJJL:n tulossivuilta (valitse pudotusvalikosta BJJ SM 2014). Kaikkien otteluiden täydelliset tulokset puolestaan löytyvät ottelukaavioista.

Kilpailun parhaana seuraana palkittiin Tampereen ju-jutsukoulu, onneksi olkoon!

SM-kilpailuiden myötä päättyy myös SBJJL:n kilpailuvuosi 2014! Kiitos kaikille tapahtumiimme osallistuneille!

[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52] [53] 54 [55] [56] [57] [58] [59] [60] [61] [62] [63] [64] [65] [66] [67] [68] [69] [70] [71] [72] [73] [74] [75] [76] [77] [78]
Upota RSS
JÄSENTILI >>
Toimitus- ja maksuehdot Tietosuojakäytäntö info@bjjliitto.fi