ETUSIVU ESITTELYRANKING JUNIORIT SEURAT LISENSSIT TAPAHTUMAT 
Joukkuekilpailuilmoittautuminen!
# 03.10.2020
Tänään la 3.10. on viimeinen päivä ilmoittautua joukkueisiin.
Kilpailuaikatauluinfoa 4.10.2020
# 01.10.2020

Nuorille sisäänpääsy aukeaa klo 9.00.

Ottelut alkavat klo 10.00.

Otellaan neljällä ottelualueella, joten virtaus on noin 40 ottelua (+/-5) tunnissa.
Oman ottelunumeron perusteella voi arvioida ottelunsa ajankohdan. Esim. ottelunumero 63 ottelee noin klo 11.30. Ottelujen etenemistä kannattaa seurata BJJ Suomen YouTube livestreamista sekä liiton sivujen otteluseurannasta. Jokainen ottelija on itse vastuussa ajoissa paikalle saapumisestaan.
Nuorten ja seniorien kokonaisottelumäärä on 122 + seniorien avoimet sarjat eli arviolta 150 ottelua.

Joukkuekilpailut käynnistyvät noin klo 14.30. Ensimmäisenä ottelevien joukkueiden on tulee seurata seniorien viimeisten ottelujen etenemistä ja valmistautua saapumaan paikalle näiden loputtua. Tuolloin saatetaan pitää lyhyt tauko, jotta voimme suorittaa tarvittavat seremoniat päätökseen ja ohjata ylimääräiset henkilöt kisapaikalta kotimatkalle.

Paikalla on kisaorganisaation puolelta henkilöitä ohjaamassa kilpailijoita.

Tarkempaa lisäinformaatiota:

https://www.facebook.com/events/994999260922806/?active_tab=discussion

BJJ Joukkueiden SM-kilpailut 2020 kaaviot
# 01.10.2020
Kaaviot joukkueiden 2020 SM-kilpailuihin löytyvät täältä:
Lokakuun SM-kilpailujen aikataulumuutos!
# 10.09.2020
Nuorten, Senioreiden ja Joukkueiden SM-kilpailut 2020. Aikataulumuutos la 3.10. -> su 4.10.!!!!!

Valitettavasti joudumme siirtämään kilpailupäivän lauantailta (3.10.) sunnuntaille 4.10.
Kilpailupäivän siirto johtuu tilantarjoajan ilmoittamista yksipuolisista muutostarpeista eikä näin ollen ollut kilpailuorganisaation ohjattavissa.

Niiden ottelijoiden, jotka jo ovat ilmoittautuneet kilpailuihin, mutta ovat estyneet ottelemasta sunnuntain 4.10. tulee itse peruuttaa osallistumisensa liiton järjestelmän kautta ja ottaa yhteyttä liittoon sähköpostilla (bjjliitto@gmail.com) viimeistään 14.9. mennessä. Tämän jälkeen suoritetuista peruutuksista liitto ei enää palauta osallistumismaksuja.

Liitto pahoittelee tästä muutoksesta mahdollisesti koituvaa ylimääräistä vaivaa!
Lokakuun kilpailu-uutiset
# 07.09.2020
Junnu Cup, Nuorten, Senioreiden ja Joukkueiden SM-kilpailut 2020
Vallitseva Covid-19 -tilanne on tällä hetkellä vähintäänkin haastava. SBJJL:n hallitus on puntaroinut lähestyvää kisaviikonloppua monesta eri näkökulmasta ja päätynyt seuraavaan lopputulokseen. Liitto ei järjestä 3.10. Junnu Cup -osakilpailua, mutta Nuorten (synt. 2006-2000), Senioreiden ja Joukkueiden SM-kilpailut organisoidaan porrastetusti poikkeusjärjestelyin. Em. kilpailut järjestetään yksipäiväisenä 3.10. lauantaina (eli Joukkue SM-kilpailut siirtyvät myös lauantaille 3.10.).
Käytännönjärjestelyistä, kisapäivän porrastetuista aikatauluista, yms. jaetaan lisätietoa piakkoin tällä kanavalla (tapahtumassa), ilmoittautuneiden sähköposteihin (huom. kannattaa päivittää tiedot liiton järjestelmään) ja liiton verkkosivuilla. Ilmoittautuminen avautuu lähipäivinä, mutta kilpailijoiden valmistautuminen voi alkaa nyt välittömästi.
Jos Covid-19 tilanne muuttuu merkittävästi huonompaan suuntaan, niin liitto pidättää oikeuden peruuttaa kilpailut minä ajankohtana tahansa. Kilpailujen peruuntuessa liitto luonnollisesti palauttaa ilmoittautumismaksut.

Ajantasaista kilpailuinformaatiota:
[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] 18 [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52] [53] [54] [55] [56] [57] [58] [59] [60] [61] [62] [63] [64] [65] [66] [67] [68] [69] [70] [71] [72] [73] [74] [75] [76] [77] [78]
Upota RSS
JÄSENTILI >>
Toimitus- ja maksuehdot Tietosuojakäytäntö info@bjjliitto.fi