MAIN FBJJF INFORANKING JUNIORS ACADEMIES LICENSES EVENTS 
Puhtaasti paras
# 09.07.2018

Suomen brasilialaisen jujutsun liitto on nyt yksi puhtaasti parhaista organisaatioista.


Puhtaasti paras on Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) tarjoama maksuton verkkokoulutus urheilijoille ja heidän tukihenkilöilleen, jossa voi oppia ja varmistaa tietojaan dopingasioista. Verkkokoulutukseen kuuluu yhteensä seitsemän eri doping-asioiden aihealueita käsittelevää moduulia, joista kunkin suorittamiseen kuluu 3-4 minuuttia.


Sisällöltään moduulit ovat monipuolisia osallistaen tehtävien tekoon sekä tarjoten infovideoita kustakin asiapaketista. Kokonaisuudessaan antidopingsäännöstöihin perustuva koulutus sopii myös esimerkiksi oppitunnin mittaiseksi koonniksi täydentämään jo olemassa olevia koulutusmalleja tai oman tietämyksen ajankohtaiseksi kertaukseksi.


Puhtaasti paras -verkkokoulutusta varten henkilö luo palveluun käyttäjätilin, johon liitettyyn sähköpostiin koulutuksen läpikäynyt saa yhteenvedon jokaisen moduulin tärkeimmistä asioista. Kun kaikki moduulit ovat suoritettu, koulutuksesta saa diplomin.


Käyttäjätiliä luotaessa valitaan oma lajiliitto tarjotusta pudotusvalikosta. Lajiliitto voi halutessaan pyytää SUEK:lta listan kaikista oman lajinsa koulutuksen suorittaneista urheilijoista tai muista henkilöistä. Tätä kautta pystytään arvioimaan esimerkiksi kilpailuihin lähtevän edustuksen tietämys antidopingasioista.


Suomen brasilialaisen jujutsun liitto kannustaa kaikkia jäseniään tutustumaan verkkokoulutukseen ja informoimaan tästä mahdollisuudesta myös seurojen sisällä.


Puhtaasti paras -verkkokoulutus:
https://puhtaastiparas.fi/


SUEK:n infopaketti Puhtaasti paras -verkkokoulutuksesta:
https://www.suek.fi/en/puhtaasti-paras-verkkokoulutus


Graduointeja
# 08.07.2018
Alan Do Nascimento on graduoinut eilen 7.7. Riihimäellä Heraclesin Tapani Laitilan mustan vyön toiselle asteelle ja Perttu Laitilan mustan vyön ensimmäiselle asteelle sekä myöntänyt mustan vyön Heraclesin Panu Ihalaiselle, Sami Silvennoiselle, Juha Härköselle, Mika Kanaselle ja RNC Sport Club:n Jarkko Hanniselle.

Onnittelut jokaiselle!
Graduointi
# 07.07.2018
Pedro Duarte on graduoinut eilen 6.7. Finnfighters´ Gymin Jarko Hammarin mustalle vyölle. Onneksi olkoon!
IBJJF-sääntöpäivitys
# 03.07.2018

International Brazilian Jiu-Jitsu Federation (IBJJF) julkisti kesäkuussa sääntöpäivityskokonaisuuden, joka tuli voimaan IBJJF:n kilpailuissa 2. heinäkuuta alkaen. Päivitettäviä asioita olivat paitsi ottelusääntötekniset asiat, mutta myös No-Gi-otteluvarustukseen liittyvät yksityiskohdat. SBJJL seuraa kilpailuissaan IBJJF:n kilpailusäännöstöä.


Päivityksen myötä kaikki mustavöiset ottelijat saavat halutessaan käyttää osana No-Gi-otteluasuaan mustaa rash guardia, jonka värikokonaisuudessa on pieni määrä punaista. Jatkossa kaikissa vyöarvoluokissa vyöarvoa kuvaava väri sallitaan kilpailuasun shortseissa ja trikoohousuissa rajoituksetta. Miesten sarjoissa sallitaan elastisesta materiaalista valmistettujen kompressioshortsien käyttö varsinaisten otteluasuun kuuluvien (board shorts) shortsien alla. Lisäksi naisten oikeuteen peittää päänsä tehtiin tarkennuksia. Tarkat kriteerit tällaiseen tarkoitukseen käytettävään päähineeseen löytyy alla olevasta sääntökoonnista englanniksi.


Valkovöisten sarjoihin osallistumisoikeuden epäävät tekijät ovat jatkossa kilpailukokemus amatöörivapaaottelussa SM- tai kansainvälisissä kilpailuissa, ammattilaisvapaaottelukokemus, musta vyö judossa sekä kilpailukokemus vapaapainissa tai kreikkalais-roomalaisessa painissa SM- tai kansainvälisissä kilpailuissa. Alle 18-vuotiaana hankittu kilpailukokemus ei sen sijaan ole esteenä valkovöisten sarjoihin osallistumiselle.


Kilpailusääntöjen päivitys on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa:

http://ibjjf.com/…/2018/06/Rules-Update-Guide-2018-en_US.pdf

SBJJL tiedottaa lähiaikoina vielä muista liiton kilpailuihin integroitavista sääntöpäivitysyksityiskohdista tähän liittyen.


Graduointi
# 01.07.2018
Rogerio Rocha graduoi eilen 30.6. Orion´s Beltin Aleksandr Keinäsen mustalle vyölle. Onneksi olkoon!
[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] 36 [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52] [53] [54] [55] [56] [57] [58] [59] [60] [61] [62] [63] [64] [65] [66] [67] [68] [69] [70] [71] [72] [73] [74] [75] [76] [77] [78]
Embed RSS
USER ACCOUNT >>
Terms and conditions Privacy policy info@bjjliitto.fi