SBJJL:n hallitus on päättänyt ottaa nykyisen kilpailujärjestelmän rinnalle käyttöön Smoothcomp-järjestelmän (SC)
https://smoothcomp.com/.
SC:ssa tullaan jatkossa käymään kaikki liiton itsensä organisoimat kilpailut. Tällä pyritään etenkin lisäämään SBJJL:n kilpailujen näkyvyyttä ulkomailla ja näin kasvattamaan liiton Finnish Open -kilpailujen kansainvälisten osallistujien määrää. Toisaalta myös mahdollistetaan tulevaisuuden kilpailuissa
erilaisten kilpailumuotojen hyödyntämistä sekä parannetaan live streaming ja joukkuekilpailujen seurattavuutta. Lisäksi Smoothcomp julkaisee mobiilisovelluksensa ihan lähiaikoina, millä he mahdollistavat entistä joustavamman seurannan yms. kilpailutapahtumille.
Smoothcomp vs. SBJJL:n vanha järjestelmä
Koska monessa seurassa liiton vanha järjestelmä on tuttu, niin seurojen omat kilpailut voi jatkossa organisoida entiseen malliin myös siellä. SC-alustaa voivat seurat jo nyt hyödyntää, mutta jatkossa kaikkien liiton jäsenseurojen liittyessä myös sinne, on kilpailujen organisointi mahdollista jopa liiton tunnuksen alla (sovittava erillisesti). On kuitenkin tärkeää huomioida, että SC-alustalla kilpailujen organisoimisesta joutuu suorittamaan kilpailijamääriin sidotun käyttömaksun, kun taas vanhassa järjestelmässä seuroille ei tule erillisiä kuluja sen käytöstä. Toki seurojen omien kilpailujen näkyvyys on SC-alustalla huomattavasti laajempi, kuin liiton oman Tapahtuma-kalenterin kautta.
Seuramaksut ja kilpailijalisenssit
Seurojen vuosittaiset jäsenseuramaksut suoritetaan liiton vanhaan järjestelmään (sekä raportoidaan samalla seurojen lajiharjoittelijamäärät). Ilman seurajäsenmaksun suorittamista ei seura voi hyödyntää vanhaa järjestelmää eikä seuran kilpailijat voi osallistua liiton organisoimiin kilpailuihin SC:ssa.
SC:ssa seuran ei siis tarvitse tehdä erillistä maksusuoritetta vaan valita 0€ hintainen seurajäsenmaksu. Liiton edustaja tarkistaa, että kuluvan vuoden maksusuorite on tehty liiton vanhaan järjestelmään, minkä jälkeen hyväksyy seuran liittymispyynnön/aktivoi SC:ssä "Finnish Brazilian Jiu-Jitsu Federation" -jäsenyyden. Vuoden lopussa SC:n seurajäsenyydet vanhenevat automaattisesti ja ne tulee aktivoida seuraavan vuoden seurajäsenmaksusuoritteen jälkeen.
Jokaisen liiton jäsenseuran tulee siis luoda profiili/jäsentili SC-järjestelmään ja tehdä siellä liittymispyyntö liiton jäsenseuraksi.
SC-järjestelmän käyttöönoton myötä sinne siirtyy jatkossakin kilpailijoille pakolliset SBJJL:n kilpailijalisenssit. Kilpailijalisenssi maksaa 10€ vuonna 2025. Näitä ei siis enää makseta liiton vanhaan järjestelmään.
Kilpailustipendit ja muut toiminnot
Kilpailustipendit ja korvaushakemukset hoidetaan perinteiseen malliin vanhassa järjestelmässä (eli urheilijalla tulee tässä tapauksessa olla myös siellä jäsentili) ja Etusivu, Esittely, Seurat, Lisenssit sekä Tapahtumat -sivut säilyvät normaalisti tietolähteinä myös jatkossa. Tapahtuma-sivustolta ohjataan SC:iin, jos kilpailutapahtuma käydään uudella SC-alustalla.
Pyrimme mahdollistamaan Ranking-järjestelyt myös SC:iin, mutta alussa tämän kanssa saattaa tulla hieman haasteita. Teemme kaikkemme, että saisimme voimassa olevat ranking -pisteet käyttöön myös SC:iin.
Kilpailijat - Suomalaista jäsenseuraa edustavalla kilpailijalla tulee olla oma SC-tili ja luonnollisesti hänen tulee olla jäsenseuransa hyväksymä jäsen.
Lisäksi hänellä tulee olla vuosittainen kilpailijalisenssi hankittuna SC:ssa.
SC-jäsentili ja seurajäsenyys kannattaa jo hyvissä ajoin laittaa kuntoon, mutta kilpailijalisenssi on ajankohtainen vasta kilpailuun ilmoittautuessa. Selvyyden vuoksi kilpailuihin kannattaa ilmoittautua vasta sen jälkeen, kun oma seura on SC:ssa ja siellä liiton jäsenenä. Kannattaa siis olla yhteydessä oman seuran edustajiin asian edistymisen suhteen. Ensimmäinen kilpailu, jossa SC otetaan liiton käyttöön on NoGi SM-kilpailut 22.-23.2.2025.
Menestyneille kilpailijoille kilpailustipendit osoitetaan vain vanhaan järjestelmään, joten stipendin lunastamiseksi tulee kilpailijalla olla myös siellä jäsentili.
https://bjjliitto.fi/jasentili.phpOhjeita ja neuvoja liittyen Smoothcomp:iin
Smoothcompin käyttöönotossa saattaa toki nousta esiin ennalta-arvaamattomia yksityiskohtia, joita sitten joudumme ratkomaan sitä mukaan, kun niitä ilmaantuu. Toivommekin kärsivällisyyttä kaikilta osapuolelta, jotta saamme järjestelmän mahdollisimman luontevasti käyttöön.
Tarvittaessa lisätietoja voi tiedustella kilpailut@bjjliitto.fi